Maalaiselämää etsimään ulkomailta

Fakta on, että maalla asuminen on huomattavasti kaupunkia halvempaa. Vuokra-asunnot ovat hyvin edullisia, mutta maalle muuttavan kannattaa harkita oman kodin ostamista, koska maalla vallitsevat ostajan markkinat. Vaikka maalla tarvitseekin autoa, jää palkasta silti enemmän käteen pakollisten asumismenojen jälkeen.

Kuitenkin maalla vallitsee koko maan yleinen hintataso esimerkiksi elintarvikkeiden, hammaslääkäreiden, sähkön ja muiden asioiden suhteen. Tämä taso on tunnetusti Euroopan kärkiluokkaa. Suomen hintatasoa voi kuitenkin päästä pakoon ulkomailla.

Maaseutu tyhjenee lähes kaikkialla

Kuten Aamulehden artikkeli kertoo, Suomessa on käynnissä suuri muuttoliike maalta kaupunkiin. Tämä ilmiö on käynnissä lähes missä tahansa maailman maassa, tosin Espanjassa joitakin vuosia sitten havaittiin nuorten muuttavan kaupungista maalle vanhempiensa luokse talouskriisin johdosta. Kaupungistuminen on globaali megatrendi, ja se tuo mahdollisuuksia maaseudusta kiinnostuneelle.

Ulkomaiden asuntomarkkinoilta voi tehdä löytöjä

Euroopan lainsäädännön ja talouden yhdentyminen on tuonut ennennäkemättömiä mahdollisuuksia onneaan ulkomailta etsivälle. Jos on rahaa, voi hankkia asunnon lähes mistä tahansa Euroopasta melko kivuttomasti. Jos rahaa ei ole, kilpailutuspalvelu Freedomrahoitus.fi auttaa lainan hankinnassa. Seuraavaksi esittelemme eräitä tapauksia, joissa ulkomailta löytyi edullisesti unelmien asuinpaikka maalta.

  • Geresdlak, Unkari

Unkarin Geresdlak on noin 900 asukkaan kunta Etelä-Unkarissa. Kunnan erikoisuus on, että lähes 10 % asukkaista on suomalaisia. Geresdlak muistuttaa monia kuolevia suomalaisia kyliä siinä mielessä, että väki vähenee jatkuvasti. Suomalaisten kannalta erittäin mielenkiintoista kuitenkin on, että alueen talot vaihtavat omistajaa jopa alle 20 000 eurolla.

Halvat hinnat ja leppoisa kylämeininki ovat houkutelleet monia suomalaisia Geresdlakiin. He ovat ostaneet taloja, kunnostaneet ne edullisesti asumiskuntoon ja nauttivat nyt elämästään Geresdlakissa. Suurin osa kuntaan muuttaneista on eläkeläisiä, joten Geresdlakin teillä voi nyt nähdä monia sauvakävelijöitä. Suomalaiset on otettu kylässä ilomielin vastaan, ja niin pormestari, kapakan omistaja kuin rehtorikin tervehtivät uudisasukkaita suomeksi.

  • Espanja

Aiemmin mainittiin, että Espanjan nuoret ovat muuttaneet aktiivisesti kaupungista maaseudulle vanhempiensa luo rahan puutteessa. Tästä huolimatta espanjalaiskylät autioituvat kovaa vauhtia. Kylät ovat vanhimmillaan peräisin keskiajalta, ja nyt Espanjassa myydäänkin kokonaisia kyliä maaseudun elämästä kiinnostuneille.

  • Italia

Myös Italiassa maaseutu autioituu Espanjan tavoin. Italian markkinointiosasto on herättänyt kiinnostusta painamalla hinnat alas muodolliseen 1 euroon joissakin tapauksissa. Näiden tarjousten takana on tosin useimmiten sitoumus restauroida kiinteistöä jopa sadoilla tuhansilla euroilla. Italiasta voi hyvällä tuurilla löytää ikivanhoja linnoja pilkkahintaan.

  • Viro

Viron maaseutu on eräs varteenotettava vaihtoehto unelmien maalaistalon sijainnille. Hintataso on merkittävästi Suomea alhaisempi, ja koti-ikävän iskiessä muutamassa tunnissa voi ajella takaisin koti-Suomeen. Monet virolaiset ymmärtävät suomea, ja Virossa asuu paljon suomalaisia, joilta voi saada apua talon hankkimiseen, byrokratiaan ja muuhun.

Miten tulla toimeen ulkomailla?

Ulkomaille muuttaminen on suositeltavaa erityisesti eläkeläisille, joilla on varma kuukausitulo tekemättä mitään. Muille toimeentulon hankkiminen ulkomailta voi olla hankalampaa, mutta mahdotonta se ei suinkaan ole. Jos omistaa vähän isomman talon, voi harkita esimerkiksi majoitustoiminnan aloittamista. Airbnb-palvelun kautta saa näppärästi näkyvyyttä tarjoamalleen yösijalle. Elinkeino voi löytyä myös kertomalla omista kokemuksistaan. Jos muutat maaseudulle toiseen maahan, kuulut melko harvalukuiseen joukkoon, johon kuulumisesta moni kuitenkin haaveilee. Kokemuksiaan jakamalla YouTubessa tai blogeissa voi saada mukavaa tienestiä mainostulojen myötä.

Leave a Comment